Maanantai

Mä rakastan asumista pikkukylällä. Mun kaverit on ihan sairaita, ja meno on välillä sen mukaista. Ja mä en tarkoita kännäämistä, tai ainakaan usein, vaan tavallista hauskanpitoa johon pystyy jos on oikeita ystäviä.

Tulee mieleen eräskin päivä viime keväästä, kun mun kaveri Kaisla upposi jäihin. Me yritettiin sulattaa jäätä mökkirannasta että päästäs uimaan mahdollisimman aikasin, ja sit me hakattiin jäätä ja mun veli kusikin sinne. Järkijättö homma, Kaisla meni hillumaan sinne ohuelle jäälle ja upposi lantiota myöten veteen. Ei siinä mitään, se nauroi ja kahlasi rantaan. Ja ei kun kotiin, Kaisla saunaan ja sen jälkeen kahvinjuontia.

Ja nyt kun uppoamisiin päästiin, mäkin olen uponnut suohon. Meillä oli syksyllä liikassa suunnistusta, ja me päätettiin Hellun ja Miirun kanssa oikaista suon poikki.

"Kyllä ysit meni siitä eilen, eikä ne kuollu," mä vakuutin. No me mentiin, valittiin tietysti vaikein reitti, ja melkein eksyttiin. Mä jotenkin kuvittelin osaavani liikkua metsässä, mutta mitä vielä. Mä katsoin turvallisennäköisen kohdan ja hyppäsin siihen. Seuraavaksi mä tajusin miten maa hävisi jalkojen alta, ja mä huusin ihan hiton kovaa.

"Essi hei!" Miiru huusi ja nauroi. Mä sain jostai oksasta kiinni ja Hellu tuli vetään mut kuiville. Hyi mä haisin jollekin suonesteelle, ja kaiken lisäks piti kuivata kännykkä Miirun pipolla. Ihanaa kävellä viis kilsaa verkkarit märkinä.

"Extremeä," Hellu totesi, "ens kerralla uudestaan!"

Ja niin me aiotaan tehdä:D